Tämä ei voi olla sattumaa, vaan Jumalan suunnitelma.

Olen 30-vuotias, erilainen nuori mies.  Sisältä olen aivan samankaltainen kuin muutkin, mutta ulkoapäin erotun porukasta. Minulla on cp-vamma. Olen ollut myös syntymästä saakka neliraajahalvaantunut, mutta järkeni leikkaa kuin partaveitsi. 

Olen ollut pienestä pitäen uskossa ja koen, että Jumala on antanut minulle tehtävän pyörätuolista käsin. Radio on ollut minulle aina erityisen tärkeä. Olen kuunnellut paljon hengellisiä ohjelmia ja saanut niistä voimaa. Minulla on ollut pienestä pitäen haaveena oma radio-ohjelma. Ajattelin kuitenkin, etten ikinä voi toteuttaa tätä haavetta vammani vuoksi.

Noin kaksi vuotta sitten sain kokea Jumalan ihmeen. Minulla oli sellainen vaihe elämässä, etten yhtään tiennyt mitä tekisin. Istua möllötin vain sisällä, vaikka ulkona paistoi aurinko. Siskoni huomasi tilanteen ja tokaisi: ’’Nyt sinun pitäisi alkaa tekemään töitä, lähde vaikka ulos!’’ Otin siis neuvosta vaarin. Ulkona kävellessä avustajani kanssa, hän avasi vahingossa aivan uuden radiokanavan. Ihmettelin, mikä tämä kanava onkaan, ja laitoin sinne viestiä. Ja kuin Jumalan johdatuksesta, minua pyydettiin kavanalle vetämään omaa radio-ohjelmaa! 

Nyt minulla on ollut oma ohjelma kanavalla jo yli vuoden! Ja aurinko paistaa elämääni, oli talvi tai sateinen kesä. Tämä ei voi olla sattumaa, vaan Jumalan suunnitelma.

Niklas ’Nikke’, 30