Jerusalem rukousaamiainen Suomessa

Jerusalem Prayer Breakfeast -tapahtuma pidettiin ensimmäisen kerran Suomessa syyskuussa 2019. Paikalla oli paljon Israelin ystäviä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia niin Suomesta kuin ulkomailta. Toimittajina ovat Mika Jantunen ja Jarno Piipponen.
Jerusalemin Prayer Breakfast (JPB) on rukousliike, jonka on perustanut ja jota johtaa Knessetin jäsen Robert Ilatov yhdessä amerikkalaisen ”Congresswoman” Michele Bachmannin kanssa. Joka vuosi JPB kokoaa valtioiden johtajia sekä vaikitusvaltaisia kristittyjä johtajia kaikilta yhteiskunnan osa-alueilta Israelin pääkaupunkiin rukoilemaan Jerusalemin rauhan puolesta.

Ensimmäinen aamiainen, jonka koordinoi JPB johtaja Albert Veksler, pidettiin 2017. Siihen osallistui 570 edustajaa sekä johtohenkilöitä 58 eri maasta. Kristittyjä johtajia kiitettiin siitä, että he tukevat Israelia, rakastavat Jerusalemia ja ovat ystäviä juutalaisen kansan kanssa. Rukousaamiainen on nostanut juutalais-kristillisiä suhteita korkeammalle tasolle. JPB:n johtajat uskovat, että yhteys lisääntyy, kun rukousaamiaisia järjestetään Jerusalemissa ja muualla maailmassa
Israel (Kategoria) »

  • Ensilähetys: to 28.11.2019, TV7 Plus
  • Kesto: 25 min
  • Puhutut kielet:
  • englanti, suomi

Mitä voin tehdä?

Voit rukoilla puolestamme ja kertoa meistä kaverille esim. sosiaalisessa mediassa.
Onko sinulla valmista ohjelmaa? Kerro ja näytä meille millaista sisältöä tarjoaisit. Ota yhteyttä kanavatuottajaan.