Maailman tärkein tehtävä
Petri Välimäki on pastori ja evankelista, joka tunnetaan myös sielunhoidollisten ja varustavien aineiden kouluttajana. Ennen pastoriksi tulemistaan hän palveli mm. valtakunnallisen Kriisipalvelun toiminnanjohtajana. Lisäksi hän on toiminut Perheniemen evankelisen opiston rehtorina sekä sielunhoidollisten ja varustavien aineiden kouluttajana useissa oppilaitoksissa ja seurakunnissa yli tunnustuskuntarajojen. Monet tuntevat hänet myös vuosia kestäneistä Armon kalliolla tv-ohjelmista sekä radio-ohjelmasarjoista eri kanavilla. Yksi kaikkein mieluisimpia koulutuksia hänelle on jo pitkään ollut Kolmannen vuosituhannen evankelistakoulutus, jossa sadat uudet evankelistat ovat saaneet monipuolista varustusta palveluunsa. Perustana kaikessa Petrin opetuksessa on Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä myös tämä kirja kutsuu ja varustaa jokaista lukijaansa välittämään.
Jaksot
Jakso: 45 30 minErilaisia evankelistoja
la 4.10.2025 klo 18.30 Jakso: 44 30 minArmon syvempi ymmärtäminen
Armosta elävä pystyy kertomaan evankeliumia toisille vapaasti ja iloisesti.la 28.6.2025 klo 19.00 Jakso: 43 30 minEvankelistan heikkous ja voima
Inhimillinen heikkous voi Jumalan palvelemisessa muuttua vahvuudeksi.la 7.6.2025 klo 19.00 Jakso: 42 30 minEvankelistan tehtävän perusta
Evankelistan erityinen tehtävä on kertoa Jeesuksesta ja kutsua hänen seuraansa.la 31.5.2025 klo 19.00 Jakso: 41 30 minEvankelistan kutsumuskipuja
Jumalan palvelijoiden tulee löytää persoonallinen tapansa toteuttaa kutsumustaan.la 24.5.2025 klo 19.00 Jakso: 40 30 minEvankelistan ja todistajan kutsumus
Jokaisella kristityillä on todistajan kutsumus ja joillakin on lisäksi erityinen evankelistan tehtävä.la 17.5.2025 klo 19.00 Jakso: 39 30 minArmo ja rukous
Jumalan armo on rukoustyömme perusta. Jumalan armo ohjaa tasapainoiseen uskoon myös rukouselämässä.la 10.5.2025 klo 19.00 Jakso: 38 30 minMiten Jumalan palvelijoina löydämme armon itsellemme?
Jumalan armon ymmärtäminen on avain hengelliseen elämään ja palveluun.la 3.5.2025 klo 19.00 Jakso: 37 30 minMitä armo on?
Armon tunteminen ohjaa tasapainoiseen elämään ja todistukseen.la 5.4.2025 klo 19.00 Jakso: 36 30 minLakihenkisyys ja laittomuus vahingoittavat
Kristillisessä todistuksessa tarvitaan Jumalan lain ja evankeliumin oikeaa ymmärtämistä.la 22.3.2025 klo 19.00 Jakso: 35 30 minLakihenkisyys ja laittomuus armon vihollisina
Jumalan lain eli käskyjen oikein ymmärtäminen johtaa tasapainoiseen uskoon ja elämään.la 15.3.2025 klo 19.00 Jakso: 34 30 minAinutlaatuiset kutsumukset
Jumala on antanut meille tehtävämme osoittavia kutsumuksia. Kaikilla ihmisillä on kutsumus rakastaa ja tehdä hyvää. Kristitty saa myös erityisiä kutsumuksia, jotka osoittavat ja johdattavat Jumalan antamiin tehtäviin.ke 17.4.2024 klo 19.00 Jakso: 33 30 minAitoja kohtaamisia
Evankeliumi vapauttaa aitoon ja inhimilliseen elämään. Elämän varjot voivat poistaa aitouden ja herkkyyden myös evankelistalta. Mutta juuri ne ovat tärkeitä välineitä hengellisessä kutsumuksessa.ke 10.4.2024 klo 19.00 Jakso: 32 30 minEvankelista johdattaa turvallisuuteen
Evankeliumin julistus johdattaa armon syvempään ymmärtämiseen. Jumalan lapsi saa luottaa olevansa täysin armahdettu Jeesuksen sovitustyön tähden. Kokiessamme epävarmuutta ja pelkoa on tärkeää muistaa, että se ei vähennä Jumalan armoa.ke 3.4.2024 klo 19.00 Jakso: 31 30 minEvankelista ja hengellinen vanhemmuus
Evankelistan tehtävään kuuluu myös uskovia tukeva toiminta. Tarvitsemme itse omassa uskonelämässämme hengellisiä isiä ja äitejä, esimerkkejä ja tukijoita. Lähellämme olevat tarvitsevat heitä.ke 27.3.2024 klo 19.00 Jakso: 30 30 minEvankelistan moninainen tehtävä
Evankelistan kutsumus Raamatussa ja kristikunnan historiassa esiintyy monimuotoisena. Ei ole vain yhtä tapaa toimia evankelistana ja todistajana. Raamatussa näemme tehtävän useita ilmenemismuotoja.ke 13.3.2024 klo 19.00 Jakso: 29 30 minUskossa alkaa uusi elämä Jeesuksen kanssa
Uskoontulo on syntyminen Jumalan lapseksi, jota seuraa kasvu hengelliseen aikuisuuteen. Usko Jeesukseen muuttaa asemamme Jumalan edessä, mutta se tuo muutoksen myös uskovaan arvoihin ja elämäntapaan. Uskon elämän alkua seuraa kasvaminen kristittynä, joka jatkuu koko elämän ajan. Usko tarvitsee kasvaakseen ravintoa ja hoitoa.ke 28.2.2024 klo 19.00 Jakso: 28 30 minMitä tarkoittaa Jeesuksen vastaanottaminen?
Jeesuksen vastaanottaminen on eräs Raamatun kielikuva uskon syntymisestä. Jumala haluaa johdattaa meidät tietoiseen uskoon.ke 21.2.2024 klo 19.00 Jakso: 27 30 minMiten esitän kutsun Jeesuksen seuraajaksi?
Taivaaseen on vain yksi tie, mutta tielle kutsujat ovat erilaisia. Kristillisessä uskossa on kyse suhteesta ja sen syntymisestä Jeesukseen Kristukseen. Tähän suhteeseen kutsutaan monella tavalla.ke 14.2.2024 klo 19.00 Jakso: 26 30 minMiksi esitän kutsun Jeesuksen seuraajaksi?
Evankeliumin julistamiseen liittyy sekä sanoman esittely että kutsu sen vastaanottamiseen.ke 7.2.2024 klo 19.00 Jakso: 25 30 minSuomessa tarvitaan nyt evankeliumin julistamista
Meidän tulee tehdä aktiivisesti työtä, että evankeliumia kerrotaan maassamme tänään ja huomenna.ke 31.1.2024 klo 19.00 Jakso: 24 30 minVanhurskauttaminen
Jeesuksen kuoleman tähden meillä on tarjolla täydellinen Jumalalle kelpaavuus. Vanhurskaus tarkoittaa Jumalalle kelpaamista. Tämän perusta on yksi historian tapahtuma, Jeesuksen kuolema Jerusalemissa kaksi vuosituhatta sitten. Vanhurskaus tulee osaksemme uskossa Jeesukseen.ke 25.10.2023 klo 19.00 Jakso: 23 30 minLunastus
Jeesus maksoi meistä suurimman mahdollisen hinnan. Lunastus on omistusoikeuden muutos. Jeesuksen ristinkuolemassa tapahtui lunastus, jonka kohteena on ihmiskunta ja jokainen ihminen. Jeesus osti verellään pahan valtaan joutuneet, ja kutsuu kaikki kristityt iloitsemaan lunastuksesta ja viemään lunastuksen sanomaa kaikkeen maailmaan.ke 18.10.2023 klo 19.00 Jakso: 22 30 minLepytys
Syntiemme aikaansaama Jumalan pyhä viha kohdistui Jeesukseen. Jeesus kantoi ristinkuolemallaan koko maailman synnit, ja Jumalan syntiä kohtaan osoittama pyhä kiivaus kohdistui siksi Jeesukseen. Tämän vuoksi Jeesuksen kuolemaa kutsutaan lepytysuhriksi. Lepytyksen kohteena on Jumala. Meille tarjotaan vapautta.ke 4.10.2023 klo 19.00 Jakso: 21 30 minSovitus
Jeesuksen ristinkuolemassa tapahtuneen sovituksen kohteena on meidän syntimme. Jeesuksen kuolemassa tapahtui sekä Jumalan että ihmiskunnan näkökulmasta. Sovitus on eräs raamatullinen näkökulma siihen. Kuolemassaan Jeesus sovitti meidän syntimme, ja hän lähettää meidät julistamaan sovituksen sanomaa maailmaan.ke 27.9.2023 klo 19.00 Jakso: 20 30 minMiksi teologia on kristitylle tärkeää?
Evankeliumilla on sisältö, joka voidaan sanallisesti kertoa. Kristitty on tutkimusmatkalla Jumalan valtakunnan salaisuuksiin. Teologia on oppia Jumalasta, ja sen tehtävä on tutkia jumalallisia salaisuuksia Raamatun pohjalta. Evankeliumin todistajan on tärkeää ymmärtää evankeliumin sanomaa syvemmin. Oppi ei ole kahle vaan kalleus.ke 20.9.2023 klo 19.00 Jakso: 19 30 minPidä huolta itsestäsi
Jeesuksen lähettilään tehtävä on huolehtia sanomastaan ja itsestään.ke 13.9.2023 klo 19.00 Jakso: 18 30 minKuunteleva evankelista
Evankeliumin välittäjän tulee kuulla ja kuunnella.ke 6.9.2023 klo 19.00 Jakso: 17 30 minMene lähelle
Jokaisen ihmisen lähellä tulee olla joku, joka tuntee Jeesuksen.ke 30.8.2023 klo 19.00 Jakso: 16 30 minHyvän paimenen askelissa
Jeesuksen todistaja ja evankelista on eksyneiden ja syntisten ystävä.ke 23.8.2023 klo 19.00 Jakso: 15 30 minRakkauden lähettiläs
Jeesuksen lähettiläs katsoo toisia Jumalan silmin.ke 9.8.2023 klo 19.00 Jakso: 14 30 minPalvele ja puhu
Jeesuksen lähettiläs puhuu ja palvelee. Tässä Jeesuksen toiminta on esimerkkinä.ke 12.4.2023 klo 19.00 Jakso: 13 30 minMitä on kääntyminen?
Moni kertoo tulleensa uskoon ja kääntäneensä elämänsä suunnan kohti Jumalaa.ke 5.4.2023 klo 19.00 Jakso: 12 30 minOnko oikein kutsua uskoon?
Suomessa ja Euroopassa moni kastettu seurakunnan jäsen kertoo, ettei usko Jumalaan, jonka yhteydessä hänen tulisi elää. Elämme keskellä evankelioimis- ja lähetystehtävää kotimaassamme.ke 29.3.2023 klo 19.00 Jakso: 11 30 minKristinuskon kannattajasta opetuslasten tekijäksi
Kristitty on pelastettu toisia varten. Jokaisella on tehtävä Jumalan rakkauden levittämisessä.ke 15.3.2023 klo 19.00 Jakso: 10 30 minMistä uskossa on kysymys?
Kristillinen usko on kahden persoonan ystävyyttä ja luottamusta. Uskossa on läsnä sekä uskova itse että uskon kohde, kolmiyhteinen Jumala.ke 1.3.2023 klo 19.00 Jakso: 9 25 minArmon löytäminen palvelutyön perustaksi
Jeesuksen lähettiläs ei vain puhu armosta vaan koko hänen oma elämänsä on yhä suurempaa Jumalan armon ja anteeksiannon ymmärtämistä.ke 22.2.2023 klo 19.00 Jakso: 8 25 minPitääkö puhua helvetistä?
Maailmanhistorian lopussa tapahtuu ihmiskunnan erottelu pelastettuihin ja kadotettuihin. Kaikilla on oikeus tietää tästä päivästä ja kahdesta päämäärästä.ke 15.2.2023 klo 19.00 Jakso: 7 30 minMiksi Jumala tuli ihmiseksi?
Rakkaus näkyy itseltään antamisena. Maailmankaikkeuden suurin rakkaus antoi suurimman lahjan tulemalla itse ihmiseksi.ke 8.2.2023 klo 19.00 Jakso: 6 30 minMitä rakkaus on?
Jumalan rakkauden henkilökohtainen kokeminen on evankeliumin kertomisen lähtökohta.ke 1.2.2023 klo 19.00 Jakso: 5 30 minOnko Jumalasta puhuminen helppoa?
Kristittynä elämisen suuren seikkailuun kuuluu etuoikeus kertoa uskosta ja Jumalasta. Tämä vaatii tilannetajua, tietoa ja tarttumista sopiviin hetkiin. Mika Tuovinen ja Petri Välimäki rohkaisevat ja varustavat kertomaan valloittavaa evankeliumia toisille.ke 25.1.2023 klo 19.00 Jakso: 4 30 minEvankeliumi on totta
Jumala itse on varannut meille lukuisat erinomaisen hyvät perusteet uskoa, että uskollamme on vahva tosiasiapohja. Aiheesta keskustelemassa toimittaja Anne-Riitta Isohella yhdessä pastori ja kirjailija Petri Välimäen kanssa.su 5.4.2020 klo 19.30 Jakso: 3 30 minArmon sanoman ydinkäsitteet
Sanoma Vapahtajasta ja Hänen suunnattomasta armostaan kuvastuvat myös monissa erityisen tärkeissä Raamatun ydinkäsitteissä. Aiheista keskustelemassa toimittaja Anne-Riitta Isohella ja pastori ja kirjailija Petri Välimäki.su 22.3.2020 klo 19.30 Jakso: 2 30 minLähellä ihmistä lähellä Jumalaa
Kun evankelista oppii kohtaamaan lähimmäisensä rakkaudessa moni sydän voi avautua armolle ja löytää elämäänsä syvimmän mahdollisen avun. Anne-Riitta Isohella haastattelee aiheesta Petri Välimäkeä.su 8.3.2020 klo 19.40 Jakso: 1 30 minRakkauteen perustuva evankeliointi
Petri Välimäki puhuu maailman tärkeimmästä tehtävästä kuvatessaan evankeliointia. Hän korostaa sitä, miten rakkaus ja sanoma kuuluvat erottamattomasti yhteen.su 23.2.2020 klo 19.30