Tuula Ekbomin muistoilta

Turun Martinkirkossa. Tuula ylennettiin kirkkauteen 8.6.2019. Häntä jäivät kaipaamaan läheiset ja Ilpoistenpiiri sekä lukematon uskovien joukko Suomessa.
Tuulaa muistelivat Martinkirkossa 9.7.2019 mm. Lassi Erpiö, Soile Inkari, Seppo Jokinen, Berit Lehtopolku, Reijo Ikonen, Juhani Huotari, Yrjö Niemi, Jaana ja Juha Jokiniemi, Kerttu Pura ja Oiva Salli.

Tuula Ekbom sai Jumalalta selkeän kutsun vuonna 1988. Herra Jeesus puhui hänelle evankeliumin viemisestä suomalaisille ja eri seurakuntiin. Herra puhui, että Pyhän Hengen armolahjat on otettava käyttöön sekä julistettava selkeää kääntymistä Herran puoleen.

Tuula Ekbomin vuonna 1988 perustama Ilpoistenpiiri toimi ensin Turun Ilpoisten seurakuntatalolla vuoteen 1993 asti, jonka jälkeen toiminta siirtyi Martinkirkkoon, Huovinkatu 1. Siellä Ilpoistenpiiri kokoontuu edelleen joka tiistai klo 19 alkaen Soile Inkarin ja Lassi Erpiön johdolla. Ilpoistenpiiri tekee yhteistyötä Radio Dein ja TV7:n kanssa.

Tuula Ekbom kiersi ryhmänsä kanssa eri seurakunnissa yli 20 vuoden ajan. Hän rukoili tuhansien ihmisten puolesta eri tilaisuuksissa ja puhelimitse. Merkittävä osa ihmisistä koki joko selkeän parantumisen tai muun rukousvastauksen.

Tuula Ekbom oli ehkä Suomen kaikkien aikojen voidelluin evankelista. Hänellä oli erityinen sairaiden parantamisen armolahja sekä tiedonsanojen lahja, joka toimi ilmestyksen kautta.
Henkilökuvat (Kategoria) »

  • Ensilähetys: su 15.9.2019, TV7 Plus
  • Kesto: 60 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi

Mitä voin tehdä?

Voit rukoilla puolestamme ja kertoa meistä kaverille esim. sosiaalisessa mediassa.
Onko sinulla valmista ohjelmaa? Kerro ja näytä meille millaista sisältöä tarjoaisit. Ota yhteyttä kanavatuottajaan.