Mikään ei ole mahdotonta

Olen 26-vuotias sairaanhoitaja-diakonissa opiskelija Elena Helsingistä. Haluan kertoa siitä miten Jumala johdatti minut sairaanhoitaja-diakonissan opintoihin ja miten sain todella kokea olevani oikealla alalla.  En halunnut sairaanhoitajaksi alkuunkaan enkä ollut ikinä ajatellut sitä. Ennen kammoksuin sairaalan tuoksuja ja suussani aina lapsenakin sairaalassa käydessä maistui oudoulle. Minä en kestänyt nähdä verikokeiden ottoa tai verta ja ajattelin ei minusta ole siihen. Tein sitten kerran psykologisia ammattinvalinta testejä psykologian opettajani kanssa Kaunaisissa ylipistoon valmentavaa -vuotta tehdessä ja siellä sain selville, että koska olen välittävä ihminen ja käytännönläheinen työ ihmisten keskellä sopisi minulle, opettaja ehdotti, että hakisin sairaanhoitajaksi. Niinpä katsoin netistä kouluja ja ensimmäisenä vastaan tuli Diak Helsinki. Siis enempää ajattelematta hain sinne. Ja vahingossa hain sairaanhoitaja-diakonissan linjalle, mikä oli ihana asia näin melkein valmistuneena ajattelen. Valmistun ammattiin 2012 joulukuussa. Pääsin opiskelemaan 2008 elokuussa ja silloin opintojen alussa ajattelin, mitä teen täällä ja ei minusta ole tähän, no niin – Jumala tässä sitä ollaan. Minulla oli vaikeuksia alusta heti kädentaitojen ja lääkelaskujen kanssa ja mietin selviänkö 4 vuoden opinnoista, onko musta tähän.

Sain myöhemmin koulussa pari vuotta oltuani  näyn Jumalalta, jossa oli pitkä käytävä ja sen ympärillä huoneita ja joka huoneessa oli potilas, joka oli tavalla tai toisella sairas, mutta nämä potilaat vaikeroivat kivussa. Kävelin laulaen pitkin käytävää ja Jumala sanoi: ”Minä laitoin sinut sairaanhoitaja-diakonissan ammattiin, jotta voit auttaa juuri hätää kärsiviä, niin hengellistä kuin fyysistä kipua kärsiviä. Voit tuoda heille ilosanomaa Jeesuksesta ja vapaudesta ja valoa elämään minun kauttani ja samalla auttaa kädentaidoillasi heitä fyysisissä ongelmissa.” Näin tiesin, että olen oikealla paikalla ja en kadu päivääkään, että olen sairaanhoitaja-diakonissaksi opiskelemassa ja kohta valmistumassa. OLEN SAANUT VIISAUTTA LÄÄKELASKUIHIN JA SELVITTÄNYT NE JA KÄDENTAITONI OVAT PARANTUNEET. KIITOS JEESUS JA ISÄ JUMALA.

Kuunnelkaa Jumalan ääntä ja seuratkaa unelmianne. Mikään ei ole mahdotonta, kun Jumala on kanssamme. AAMEN!

Elena